Kotona

Blogi on pitänyt hiljaisuutta sillä aikaa, kun me olemme kotiutuneet Suomeen. Paljon ollaan puuhattu kahden viikon aikana. Sukulaisia ja ystäviä ollaan nähty liuta, olen opiskellut joka päivä ja syönyt mustikoita ja vitamiineja, jotta taltuttaisin pienen flunssan, joka ei tunnu menevän suuntaan eikä toiseen.

Ennen vaihtoa meille puhuttiin kulttuurisokista, joka voisi olla pahempi kotiin tulessa kuin vieraaseen maahan mennessä. En muista, että olisin Balilla kokenut mitään suurempaa kulttuurisokkia. Toki monet asiat olivat aivan erilaisia kuin Suomessa, mutta alussa tuntui olevan ihastumis-vaihde päällä lähes joka asiaan, ettei sokeille ollut tilaa.

Nyt Suomessa oleminen on tuntunut oikein hyvältä, vaikka tokihan se vaatii totuttelua. Aamuisin ei meinaa tajuta kellonaikaa, koska on niin pimeä. Myös se, että hämärä tulee jo iltapäivällä, keskellä touhukkaan päivän, tuntuu oudolta. Hämäännyin sunnuntaina totaalisesti, kun istuin auton kyydissä etupenkillä. Ajattelin, että tässä on jotain outoa ja sitten tajusin, että se johtuu oikeanpuoleisesta liikenteestä. Ajatella, että alle puolessa vuodessa kerkiää tottumaan vasemmapuoleiseen liikenteeseen niin, että Suomen liikenne tuntuu epäluonnolliselta! Pakkaset ovat paukkuneet, mutta raikas ilma on tuntunut yllättävän hyvältä, niin kauan kuin on vaatteita tarpeeksi ja se pysyy alle miinus kymmenessä..

Ehkä ahdistavin asia on täällä ollut se, että ihmiset ovat Suomessa niin erilaisia kuin Aasiassa tai Australiassa. Poljin pyörällä yliopistolle, ja joku mies katsoi kadulla niin pitkään, että siitä olisi voinut tulla se anteeksi olen olemassa -fiilis. Kamalaa on tajuta, että ympäristöllä näyttäisi olevan vaikutusta myös omaan käyttäytymiseen. Miksei sitä voi itsekin olla yhä niin hymyilevä ja huomaavainen, vaikka Bali on vaihtunut Suomeen?! Minkä ihmeen takia pitää ajautua siihen tilanteeseen, että huomaa olevansa samanlainen tönkkö kuin kaikki muutkin?!

Yhtenä päivänä kassatäti toi sellaisen pienen, mutta merkittävän ilon hetken, meidän päivään. Hän oli ystävällinen ja iloinen, ja selvisi, että hän oli ollut Indonesiassa vuosi sitten. Hän ymmärsi, että Suomessa olo vaatii tottumisaikaa ja perusteli sitä ihmisten niin erilaisella mentaliteetilla. Niimpä niin. Omassa pääkopassa voisi miettiä niitä hetkiä, kun australialaiset, balilaiset tai suomalaiset ovat olleet erityisen ystävällisiä tai vain näyttäneet iloisilta ja onnellisilta. Se tuo hymyn omillekin huulille.

-Emilia

Down Under

Viimeiset reilu kaksi viikkoa ovat kuluneet huikeiden ihmisten, huikean ruuan ja huikeiden maisemien parissa. Takana on sellaisia päiviä, joita voi hymyssä suin muistella Suomen pakkasissa. Ginginin jälkeen majoittauduimme puolitoista viikkoa kummitätini perheen kesäasunnolla Quinninupissa ja yhden yön länsirannikon pienessä rannikkokaupungissa Busseltonissa. Nyt olemme O:n kanssa majailleet muutaman päivän alueen suurimmassa kaupungissa, Perthissa.

Oli ihana viettää aikaa omien rakkaiden sukulaisten kanssa. Jokainen hetki on arvokas, koska suurehkon välimatkan takia näemme harvakseltaan. Hauskaa osataan kuitenkin pitää monien tapaamisten edestä ;) Teimme huippuja päiväretkiä mitä erilaisimpiin paikkoihin. Harvoin voi sanoa olleensa niin onnellinen, että on vaikea saada unta sängyssä illalla. Päällimmäisimpinä mieleen jäivät ihana päivä ja ilta Busseltonin rantakaupungissa..

Puunlatvoissa kävely ja näiden metsänvaltiaiden suuruuden ihmettely..

Warrenin luonnonpuistossa kajakointi ja luonnon hiljaisuus..

Mandalayn lähes autiolla rannalla kävely, jonka aikana oli epäuskoinen olo. Mandalay oli koko meidän reissun hienoimpia rantapaikkoja. Puhdasta hienoa hiekkaa ja jylhiä kallioisia maisemia. Etelämantereelta päin tuleva vesi oli liian kylmää uimiseen, joten katse keskittyi aaltojen pauhuun ja uskomattomaan näköalaan, jota olisin voinut tuijottaa koko päivän.

Jatkan edellisen postauksen ruokahehkutusta. Kotitaloudessamme oli oikea oma topchef. Tiramisun jälkeen söimme vielä katkarapu-cocktaileja, valkosipulikatkarapuja, muita mereneläviä, grilliruokia ja jälkiruuaksi pavlovaa. Joulupöytä oli lähellä suomalaista. Kattauksessa oli esimerkiksi kalkkunaa, kinkkua ja rosollia.

Näimme myös paljon eläimiä niin luonnossa kuin eläintarhassakin. Muistan yhden ystäväni haikailleen Australiaan. Käärmekammoisena hän kuitenkin kauhistelee tätä törmää käärmeeseen -mahdollisuutta. Tämä mahdollisuus toteutui meidän kohdallamme viisi kertaa. Osa käärmeistä on vaarattomia, mutta osa hengenvaarallisia. Onneksi nämä pitkäkieliset matelijat väistyvät yleensä sivuun, jos kuulevat ihmisen töminän. Silmät piti kuitenkin pitää auki metsäpolulla kävellessä tai vaan omassa pihapiirissä.

Jos Suomessa tapaa helposti naapurin koiran kävelyllä, niin Australiassa se voi olla naapurimetsikön kenguru. Näitä suloisia pomppivia otuksia näimme sukulaisteni pihalla, eläintarhassa, leikkikentällä ja kävelyllä. Hiukkasen jopa pelotti, kun kuulin metsiköstä kovaa ryminää ja samassa kolme kengurua pomppi tien yli. Urokset ovat isoja eläimiä, joten siinä alkaa sydän hyppiä. Kengurut voivat jopa potkaista ihmisten lemmikkieläimiä, kuten koiria. Joka tapauksessa nämä ahkerasti itseään rapsuttavat ja nurmikkoa rakastavat eläimet ovat hauskaa seurattavaa.

Luonnossa kuulee usein myös kookaburra-nimisen, suomeksi isonauraja, linnun ääntä. Ääni erottuu muiden lintujen joukosta. Minulle ja O:lle tuli siitä apinan ääni mieleen. Nämä ainutlaatuiset linnut asustelevat vain Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Kesäasunnon pihalla taas katselimme papukaijoja, ja rohkeimmat yksilöt söivät jopa siemeniä käsistämme.

Eläintarhassa näimme muun mussa myös hulvattoman nälkäisen emun, eukalyptuspuun lehtiä syövän 10-vuotiaan Rusty-koalan, Vili Vilperistä tutun wompatin ja suloisen opossumin.

Perthissa minut ja O on kaapattu hintojen karuun todellisuuteen. Balilla ruuan sai parhaimmillaan alle eurolla, mutta täällä löytää tuskin mitään alle kymmenellä Australian dollarilla eli noin kahdeksalla eurolla. Hintataso tuntuu olevan melkein korkeammalla kuin Suomen. Pienen tutkailun jälkeen olemme tulleen johtopäätökseen, että halvimmat ruuat löytää McDonaldsista tai Subwaysta. Hotellin hyvä aamupala hyvine leipineen, tuoreine ja kuivattuine hedelmineen ja marjoineen auttaa onneksi pitkälle päivään.

Perth on vihreä ja hyvin selkeä suurkaupunki. Perthin Kings park on yksi maailman suurimmista kaupunkipuistoista. Puisto tarjoaa hienot näköalat joen varrella olevaan kaupunkiin. Samaista jokea pitkin menimme eilen laivalla meren rannalla olevaan Fremanteliin.

Australia on valtava manner, jonka läpi kahlaamiseen saisi helposti menemään vuoden. Me olemme liikkuneet Länsi- ja Lounais-Australiassa. On ollut piristävää reissata maassa, missä puhdasta luontoa ja ilmaa on vaikka kenelle jakaa. Asukkaita koko läntillä on vain noin 21 miljoonaa ihmistä.  Tätä voi verrata Suomen reiluun viiteen miljoonaan ja paljon pienempään pinta-alaan.

Jotain olen oppinut myös autralilaisista ihmisistä. Ensituntumalta australialaiset ovat helposti lähestyttäviä ja mutkattomia ihmisiä. Asiakaspalvelutilanteissa heiltä sujuu smalltalk. He pitävät piknikeistä, retkeilystä ja matkustamisesta asuntovaunuilla ympäri Australiaa. He puhuvat englantia omalla aksentillaan, mutta siihen tottuu nopeasti. Eräs italialainen mies alkoi jutella minulle ja O:lle Perthin rautatieasemalla. Hän oli muuttanut Australiaan kymmenen vuotta sitten ja hehkutti, että tämä on maailman paras kolkka asua. Oli niin tai näin, niin tiedän, että tämä toinen visiittini Australiaan ei jää viimeiseksi.

-Emilia