Esikoulun
lisäksi osallistuin mieheni kanssa kahteen ympäristöpainotteiseen projektiin. ”Puuprojekti” oli Tansanian mantereella,
samassa paikassa kuin koulu eli Moshin kaupungissa Kilimanjaron juurella. Tämän
viikon nautiskelimme merikilpikonnien suojeluprojektissa Sansibarin Nungwin
kalastajakylässä.
”Puuprojektissa”
työskentelimme paikallisessa kansalaisjärjestössä, joka on nimeltään Kiviwama.
Järjestö kasvattaa erilaisia tansanialaisia puita ja istuttaa niitä luontoon
(esim. Kilimanjaron alueelle) ja lahjoittaa kouluihin. Järjestö saa pieniä lisätuloja
muun muassa orgaanisesta paperista, jonka valmistamiseen alusta loppuun me
osallistuimme. Aluksi puunkuoret revitään pikkuoksista, sen jälkeen kuoret
keitetään pariin otteeseen, joiden välissä niitä hakataan nuijaa muistuttavalla
työvälineellä. Vedessä liotettu puumassa laitetaan muottiin ja siitä
irrotettuna pyykkinarulle kuivumaan. Ja tadaa, paperinpala on valmis! Yksi
työntekijöistä taiteilee papereille banaanin lehdistä kuvia Kilimanjarosta,
tansanialaisten elämästä ja maan upeista eläimistä. Näistä ekologisista
taideteoksista syntyy kirjanmerkkejä, postikortteja ja -kuoria sekä tauluja,
joita myydään eteenpäin. Loppuyksityiskohtana: järjestön johtaja kertoi meille,
että suomalainen mies opetti hänelle aikoinaan paperin valmistamisvaiheet. Nyt
paikallinen järjestö on ollut pystyssä yli kymmenen vuotta ja työllistää noin
kymmenen ihmistä.
Nungwin
merikilpikonnaprojekti sijaitsee paratiisissa, kookospalmujen ja turkoosin meren
äärellä. Tämä myöskin paikallinen kansalaisjärjestö työllistää useita
sansibarilaisia ja on suojellut merikilpikonnia noin 20 vuotta. Työntekijät ja
vapaaehtoiset huolehtivat konnista, jotka ovat esimerkiksi joutuneet
kalastajien verkkoihin. Lisäksi useat pienet kilpparit vetävät ensimmäiset
vetonsa järjestön huomassa, jotta ne selviäisivät vaarallisesta lapsuudestaan. Vain
yksi tuhannesta merikilpikonnasta selviää ensimmäisestä elinvuodestaan
luonnossa. Vapaaehtoisina autoimme pienten kilpikonnien allasveden
vaihtamisessa, punnitsemisessa, mittaamisessa sekä silmien puhdistamisessa. 20.
helmikuuta Sansibarilla on vuosittain suuri juhlapäivä, kun kaikki kilpikonnat
päästetään takaisin luontoon. Ihmiset kokoontuvat yhteen ja saaren presidentti
pitää puheen. Järjestön työn hedelmänä paikalliset ovat oppineet arvostamaan
meren asukkeja, ja esimerkiksi kalastajat eivät syö loukkaantuneita konnia, vaan
vievät ne järjestön hoiviin.
Sen
lisäksi, että olimme paikallisten avuksi näissä projekteissa, parasta oli se,
että tutustuimme paikallisiin ihmisiin ja heidän elämäänsä. Henkilökohtaisesti
olen sitä mieltä, että antoisin tapa matkustaa on mennä sinne, missä
paikallisetkin ihmiset ovat eikä sulkeutua esimerkiksi hotellien muurien
sisään. Projekteissa juttelimme paljon ihmisten kanssa ja kuulimme heidän
näkemyksiään esimerkiksi korruptoituneista poliitikoista, lokakuussa käytävistä
vaaleista, arkielämästä Tansaniassa, uskonnosta, kulttuurista, turismista,
rodusta jne. Tapasimme yllättävän usein ihmisiä, jotka tietävät Euroopan ja
Aasian maiden sijainneista, jopa Suomenkin olemassaolosta ja asioista. Myös
nämä luontoon painottuvat projektit ovat opettaneet paljon Tansanian luonnosta
ja sen eläimistä. Vaikka tämä meidän reissumme kestää vain viisi viikkoa, niin
koen, että olen nyt monella tavalla rikkaampi. Se rikkaus on syntynyt näissä kanssakäymisissä.
