Noin kolme vuotta sitten aukaisin tämän blogin. Silloin elin jännittävää aikaa: olin pakkaamassa kimpsuni ja kampsuni vajaaksi puoleksi vuodeksi ja suuntasin poikaystäväni kanssa vaihtoon Aasiaan. Niihin hetkiin ja muistoihin on upea palata parin vuoden jälkeen. Sitäkin upeampaa on, että meillä on taas yksi reissu edessä, nimittäin Itä-Afrikkaan Tansaniaan. Vaikka kolmessa vuodessa on ehtinyt sattua ja tapahtua kaikenlaista, rakkaus matkusteluun ja uteliaisuus muita kulttuureita, mantereita, kokemuksia ja ihmisiä kohtaan on säilynyt.
Meidän lähtöhetki Tansaniaan on vajaan kahden viikon päästä. Täällä blogissa haluan fiilistellä lähtöä, päivitellä tapahtumia ja tuntemuksia paikan päällä ja kenties inspiroida jotakuta muutakin lähtemään reissuun.
Mutta miksi ja juuri nyt Tansaniaan? Toivon mukaan pääsen elämässäni käymään kaikilla mantereilla useaan kertaan. Tansania on ensimmäinen Afrikan maista, jonne menen. Siitä on hyvä aloittaa.
Olen halunnut jo kauan käydä Afrikassa monestakin syystä: Se on luonnoltaan, kulttuureiltaan ja ihmisiltään hyvin erilainen paikka kuin Suomi täällä Euroopan perukoilla. Haluan oppia ymmärtämään erilaisia kulttuureita, ihmisiä ja yhteiskuntia. Toisten ymmärtämisen tärkeys korostuu tässä globaalissa maailmassa entistä enemmän. Ihmiset matkustelevat paljon, käymme kansainvälistä kauppaa, puhumme eri kieliä. Olemme riippuvaisia toisistamme, ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Emme elä omassa poterossamme, minkä takia mielestäni on merkityksellistä oppia ymmärtämään toisia. Tässä maailmassa on paljon ongelmia ja ennakkoluuloja, koska emme ymmärrä toisiamme emmekä yritä rakentaa siltoja väliimme. Olen ollut töissä kehitysyhteistyöjärjestöissä, jolloin minusta on luontevaa ja erityisen tärkeää, että käyn kehitysmaissa. Lisäksi minusta tekee hyvää astua sellaiselle alueelle vaihteeksi, että on pistettävä kaikki likoon ja sopeutua olosuhteisiin, joihin ei ole tottunut.
Vielä yksi asia: Olen pienestä tytöstä lähtien tuijottanut kiilto silmissä luontodokumentteja, joissa norsuperheet ruiskuttelevat kärsillään vettä, leijonat hiiviskelevät keltaisen ruohon seassa ja tuhannet gnuut vaeltavat kumpuilevan tasangon yli. Tänään töissä pari työkaveria tuli takaisin sorvin ääreen vuoden poissaolon jälkeen. Kävi ilmi, että he olivat olleet Tansaniassa ja että kohta menisimme mieheni kanssa safariautolla heidän autonsa renkaanjälkiä. Kohta minun ei tarvitse olla enää silmät pullistuneina television edessä, vaan näen ne norsut, leijonat ja gnuut. OIKEASTI.
